Kuivan ihon tunnusmerkit

Iho ei ainoastaan kerro sinun elämästäsi – se on oma jatkuva tarinansa. Se muuttuu joka päivä ja eri elämänvaiheissa sillä on erilaisia tarpeita. Ihosi muistaa jokaisen hetken ja suunta, johon sen tarina kulkee, on sinun käsissäsi. Tutustumalla kuivan ihon toimintaan voit ennaltaehkäistä monia ihosi pulmia.

Normaali iho on vahva, heleä ja miellyttävän tuntuinen. Aika ajoin ihon toiminta saattaa häiriintyä, jolloin se alkaa luovuttaa liikaa kosteutta. Tällöin iho kuivuu eikä pysty suojautumaan ulkoisia rasitteita vastaa – kuivan ihon noidankehä on valmis. Erityisesti vauvojen ja pienten lasten vasta kehittyvä iho on altis kuivumiselle. Kuiva iho oireilee monin tavoin, saattaa ärtyä ja tuntuu epämukavalta.

Kuiva ja ärtynyt iho kaipaa aina erityistä hoivaa. Ihon vaurioitunutta lipidivaippaa sekä häiriintynyttä toimintaa voi korjata tehokkaasti ihoa pehmentävien aineiden kuten mineraaliöljyjen voimalla. Niihin perustuvat Ceridal-tuotteet muodostavat iholle ohuen kalvon, joka suojaa ihoa liialliselta kosteuden menettämiseltä. Ceridalin avulla ihosi löytää jälleen tasapainon, ja niiden hellävaraiset koostumukset sopivat jopa vauvan iholle.

Kuiva iho aiheuttaa monenlaisia ongelmia

Tarkastele ihoasi ja tunnista oma ihotyyppisi alta. Siten voit löytää juuri sinulle sopivat hoitotuotteet ja antaa ihollesi ihanteelliset lähtökohdat elämäsi jokaista tulevaa hetkeä varten.

Paikoin kuiva iho

  • Vain osittain kuivia, kutisevia tai hilseileviä laikkuja esim. taipeissa ja kyynärpäissä
  • Kuivia ihoalueita ilmestyy erityisesti talvella ja uinnin jälkeen
  • Vartalon iho ja hiuspohja voivat muuten olla normaaleja
  • Kuivat, rohtuneet huulet
Parhaat tuotteet ihollesi:

Ceridal Lipogeeli
täsmähoitona kuiville ihoalueille muutaman kerran päivässä sekä peseytymisen tai urheilun jälkeen.

Kuiva iho

  • Samea tai epätasainen väri
  • Karhean tuntuinen pinta
  • Kiristävä ja epämiellyttävä tunne
  • Sisäänkasvaneita karvoja erityisesti säärissä (punaiset näpyt)
  • Erityisen kuiva ja kutiseva talvisaikaan
Parhaat tuotteet ihollesi:

Ceridal Voide
jokapäiväiseen ihon kosteuttamiseen,

Ceridal Lipogeeli
pienille, kuiville tai ärtyneille ihoalueille.

Erittäin kuiva iho

  • samea ja harmahtava tai punertava ihon sävy
  • hilseilevä, karhea tai jopa rikkoontunut ihon pinta
  • kiristävä, kutiseva tai poltteleva tunne
  • kuiva iho vuodenajasta riippumatta
  • kuiva ja kutiseva päänahka
Parhaat tuotteet ihollesi:

Ceridal Lipolotion
joka päivä koko kehon iholle, erityisesti suihkun jälkeen, sekä tehohoitona hiuspohjalle.